Minä en halunnut tuota lausetta mihinkään kirjoittaa. En nimittäin pidä siitä, että tieten tahtoen loukataan sellaista, mikä on monelle kaikkein pyhintä. Mikä siinä on hauskaa? Mikä siinä on se juttu? Väkisin tulee mieleen teini-ikäisen uho: ’Kattokaa! Mä ajan mopolla ilman käsiä!’ Sen tietää jokainen, miten siinä voi käydä.
Ja miksi tällaiset pilakuvat kiinnostavat? Kuka haluaa ostaa lehtiä, joissa pilkataan toisten pyhää? Ei kai niitä kuvia paljon piirrettäisi, jos ei ketään kiinnostaisi. Onko ihmisille enää mikään pyhää? Tai onko toisen ihmisen pyhä meille millään lailla suojelemisen arvoista? Vai herättääkö se nimenomaan halun hyökätä vastaan, rikkoa sitä jotenkin? Pyhä eli erotettu, erillinen, nimenomaan arjesta erillinen, jokin sellainen, jota ihaillaan tai kunnioitetaan katsellen vähän kauempaa. Onko sillä merkitystä meidän elämässämme? Tai mikä kuuluu siihen pyhän alueeseen? Vai onko se, mikä on pyhää, niin pirstaloitunutta, niin erilaista eri ihmisille, ettemme millään pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan, jonka pyhä poikkeaa merkittävästi omastamme?
Mitä sitten, jos joku loukkaa sitä, mikä minulle on pyhää? Kyllähän sitä tapahtuu. Oikeuttaako se minut lyömään – sanoilla tai käsillä, jopa tappamaan? Ei tietenkään. Ja sitä paitsi tarvitseeko Jumala meidän suojeluamme? Vai onko silloin, kun asetumme puolustamaan Jumalaa tai sitä, minkä uskomme Jumalan tahdoksi, kyse todellisuudessa siitä, että me varmistammekin omaa paikkaamme paratiisissa – olimme sitten muslimeja, kristittyjä tai ihan mitä vaan?
Jumala on suuri ja kaikkivaltias. Hän on luonut kaiken. Hän on kuollut meidän puolestamme, että me kaikki saisimme elää vapaina häntä ja lähimmäisiämme palvellen. Kristittynä ajattelen, ettei hän tarvitse meidän heiveröistä suojeluamme, jos joku hänestä piirtää ruman kuvan tai sanallisesti häntä pilkkaa. Ei hän tarvitse sitä. Hän on kaikkivaltias.
Puolustamaan ei tarvitse ryhtyä, kun Jumalasta piirretään ruma kuva. Eri asia on se, kun todellisia Jumalan kuvia pilkataan, kun hyökätään ihmistä vastaan. Jokainen ihminen on Jumalan kuva ja sellaisena pyhä ja puolustamisen arvoinen. Ajattelen, että meidän tehtävämme olisi suunnata tarmomme näiden todellisten Jumalan kuvien suojelemiseen. Ne ovat niitä kuvia, joita ei saa tahrata, joita ei saa pilkata, joita ei saa vääristellä. Kyllä Jumala osaa itse pitää puolensa. Me hänen kuvansa emme aina osaa. Tarvitsemme toinen toisiamme. Ja silloin kun me emme jaksa tai osaa, meillä onneksi on se suurin Puolustaja. Siitä kertoo myös päivän Vanhan testamentin teksti: ’ Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.’ (5. Moos. 32: 36)
Laura Mäntylä
viikkiläinen,
yliopistopappi Viikin kampuksella
yliopistopappi Viikin kampuksella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti