KIRKKOSALISSA MYRSKYSI

Maaliskuun alussa puolentoista viikon ajan kirkolla vieraili 5-8-vuotiaita tutustumassa kertomukseen Jeesus myrskyssä. Puolentoista viikon aikana yhteensä 12 päiväkotiryhmää (248 hlö) ja 6 1.-2.-luokkaa (114 hlö) ja 2 kirkon omaa kerhoa (41 hlö) kävi osallistumassa kertomukseen.

Kertomus alkoi jo kirkon eteisessä kun lapsista muodostettiin jono ja heidät käärittiin ison ruskean kankaan sisään. Jokainen lapsi otti kankaan reunasta kiinni muodostaen niin veneen reunat ja lapsityön pappi Anni Punkka johti veneen kirkkosalin etuosaan järvelle, joka oli kankaista muodostettu.

Lapset istuivat veneeseen ja monesti myös ryhmän mukana tulleet aikuisetkin tulivat mukaan venematkalle. Aloitimme matkan muistelemalla minkälaisissa veneissä tai laivoissa lapset olivat olleet.

”Nyt olemmekin aivan erityisessä veneessä. Tämä on Jeesuksen ja Jeesuksen ystävien, opetuslasten vene. Opetuslapset olivat ihan aikuisia miehiä, vaikka heitä sanottiin opetuslapsiksi. Veneessä oli hyvä olla ystävien kanssa ja pienet aallot keikuttivat venettä. Voit kokeilla miten pienet aallot mukavasti heiluttaa venettä. Veneessä oli niin hyvä ja mukava olla ystävien kanssa, että Jeesus nukahti. Aikuisetkin voivat joskus ottaa päiväunia.

Sillä aikaa, kun Jeesus nukkui, alkoi tuulla kovempaa ja aallot nousivat korkeammalle. Toisista oli mukava, kun vene keikkui enemmän, mutta toisista se tuntui aika kurjalta. Ei ollut enää mukava ja hyvä olla. Joskus on niin, että sama asia voi toisesta tuntua mukavalta ja toisesta kurjalta. Me ihmiset koemme asiat erilailla.

Tuuli yltyi ja aallot nousivat. Nyt ei ollut enää kenelläkään hyvä ja mukava olla. Opetuslapsia alkoi jännittää. Mitä nyt tapahtuu? Nouseeko myrsky? Vaikka opetuslapset olivat kokeneita veneilijöitä, heitä jännitti.

                      Miltä tuntuu kun jännittää? Missä se tuntuu?

Mahassa. Päässä. Ei tunnut kivalta. On kurja olo. On paha olo. Haluaa mennä pois. Joku voi jännittyneenä nyplätä paidan reunaa tai koruja. Ei oikein tiedä mitä tekisi käsillä. Kädetkin ovat hermostuneet. Haluaisi ottaa vaikka jotain kädestä kiinni.

Myrsky vain yltyi. Aallot olivat jo niin isot, että vettä tuli veneeseen. Opetuslapsia pelotti. Apua, mitä tapahtuu? Hukummeko me?

                      Miltä tuntuu kun pelottaa? Mihin haluaisi mennä?

Koko kehossa. Pahalta. Haluaisi mennä ihan pieneen kippuraan. Laittaa kädet silmille. Haluaisi mennä kotiin. Peiton alle. Sängyn alle. Kaappiin piiloon. Äidin tai isin syliin. Pois pelottavasta tilanteesta. 

Myrsky jylisi ja aallot löivät veneeseen. Opetuslapsia pelotti. Opetuslapset päättivät herättää Jeesuksen. Jeesus nousi seisomaan. Hän nuhteli tuulta ja aaltoja. Vaikene, ole hiljaa. Myrsky tyyntyi. Opetuslapset olivat hämmästyneitä.

                      Miltä ihminen näyttää kun on oikein hämmästynyt?

Silmät on ihan suurina lautasina. Suu saattaa jäädä auki. Unohtaa ehkä hetkeksi hengittää. Paljon hämmästyneitä ilmeitä!

Kun opetuslapset olivat päässeet hämmästyksestä ja saaneet suun takaisin kiinni, oli taas hyvä olla veneessä, jota pienet aallot keinuttivat.

                      Kokeillaan vielä miltä tuntuu helpotus. Voit nostaa hartiat korviin, puristaa kädet nyrkkiin ja naamankin laittaa ruttuun. Ja sitten päästää vapaaksi. Vielä uudestaan. Ja päästää rennoksi. Kädet tuntuu ihan löysiltä ja hyvä lämmin olo tulee hartioihin.

Muistellaan vielä mitä kertomuksessa opetuslapset tekivät, kun myrskysi kovaa ja heitä pelotti.
He kertoivat Jeesukselle.

 Kenelle sinä voisit kertoa, jos sinua pelottaa?

Äidille tai isälle, kaverille, opelle tai jollekin turvalliselle aikuiselle. Tai Jeesukselle, Jumalalle.

On tärkeää muistaa kertoa, kun pelottaa. Ei jäädä yksin pelon kanssa. Monesti oloa helpottaa, kun saa kertoa ja sitten asialle voidaan myös tehdä jotain tai ainakin jutella mikä jossain pelottaa.

Opetuslasten oli helppo kertoa Jeesukselle, että heitä pelotti. Jeesus oli heidän kanssaan samassa veneessä. Mutta miten me voidaan kertoa asioita Jeesukselle? En minä näe häntä tässä vieressä.

Miten me voidaan kertoa asioita Jeesukselle?

Rukoilemalla. Voi laittaa kädet ristiin. Puhumalla taivaalle. Laittaa silmät kiinni ja ajattelee.

Jumala kuulee meidän hiljaiset huokaukset ja ääneen puhutut ajatukset.

Nyt meidän yhteinen venematka on päättynyt. Mukavaa, että olit mukana!  



Nuorisotyönohjaaja Emma Luoto

HYVÄNTEKEVÄISYYSVALTIOSTA HYVÄN TEKEMISEEN

Hyvää tarkoittava voi helposti olla haitallista. Rakentava asia voikin hajottaa enemmän kuin koota. ’Humanitaarinen’ ei välttämättä olekaan hyvän tekemistä. Nämä ajatukset ovat nousseet mieleeni viime aikoina virinneestä keskustelusta hyvinvointivaltion muuttumisesta hyväntekeväisyysvaltioksi. Tätä keskustelua on kiihdyttänyt erityisesti vuonna 2017 valmistuva lastensairaalahanke, jonka rahoituksesta noin puolet kerätään kansalaisilta. Lastenlinna rakennettiin 1940-luvulla voimakkaan kansalaisliikkeen siivittämänä. Olemmeko todella samassa tilanteessa kuin Suomessa 40-luvulla? Lapset ovat oiva kohde vedota kansalaisten auttamishaluun, mutta voidaanko näin toimia nyky-Suomessa?

***

Kristityt ovat jo alkuseurakunnan ajoista painineet sen asian kanssa, mitä tarkoittaa olla kristitty. Alkuseurakunnassa kysymys kulminoitui juutalaisen lain noudattamiseen ja ihmisen tekojen merkitykseen hänen pelastumiselleen. Jerusalemissa vaikuttava jaakobilainen kristillisyys, toteuttakaa sana tekoina, ilmentyi tekojen kautta siinä missä Paavali vanhurskauttamisoppinsa mukaisesti puhui Jumalan armosta pelastuksen ainoana toivona. Nämä äärimmäisyyksinä näyttäytyvät eivät kuitenkaan ole äärimmäisyyksiä. Myös Paavali peräänkuuluttaa kirjeissään rakkautta, jonka tulisi johdatella kaikkea tekemäämme. Kristillinen kilvoittelu tapahtuu rakkauden teoissa - ei päiväunissa eikä ainoastaan rukouksessa.  

Etelä-Amerikasta 1960- ja 70 –luvuilla alkunsa saanut vapautuksen teologia on muovannut kristillistä epistemologiaa eli käsitystä tiedosta. Vapautuksen teologia ymmärtää tiedon toimintana. Uutta ymmärrystä todellisuudesta tai uskomme sisällöstä ei ole, jollei se johda muutokseen todellisessa elämässä. Kristittynä eläminen tarkoittaa nykyisyyden muuttamista, osallistumista. El Salvadorissa, jossa asuin vuonna 2001, tämä tarkoitti esimerkiksi sitä, että kirkko järjesti kerran viikossa tiedotustilaisuuden niistä ihmisoikeusrikkomuksista, joita diakonit olivat menneellä viikolla kohdanneet ja todentaneet. Sana muuttui teoiksi. Todellisuus oli ja on kristittyjen työkenttä.

Tämä on käsitykseni kristillisyydestä ja se on johtanut minut Viikin kirkon vapaaehtoiseksi. Viikin kirkolla olemme keränneet materiaalista apua asunnottomille, vähävaraisille lapsiperheille tai tyttölapsille Intiaan. Laitamme yhdessä ruokaa. Kirkon rooli hyväntekeväisyydessä alkaa siitä, missä valtion rahkeet loppuvat. Mutta. Valtion olisi ensin ruokittava kansalaisensa, hoidettava sairaansa, kasvatettava ja koulutettava lapset sekä huolehdittava jokaiselle kansalaiselleen katto pään päälle. Piste. Näistä ei tulisi neuvotella - lastensairaalastakaan. Näitä asioita ei saisi koskaan alistaa hyväntekeväisyydelle. Kuten Erkki Tuomioja on äskettäin blogissaan kirjoittanut, hyväntekeväisyys ei koskaan voi olla vaihtoehto hyvinvointivaltiolle. Vasta ihmisen perustarpeiden jälkeen alkaa hyvän tekeminen. Neulotaan vanhainkodin asukkaille joululahjoiksi villasukkia ja vietetään yhdessä jouluaattoa, kuten meillä Viikin kirkolla.

Katrianna Raunio Halinen