Kylpytakkeihin ja pöytäliinaviittoihin sonnustautuneiden pienten eläytyjien joulukuvaelma on piirtynyt osaksi sielunmaisemaa niissäkin sieluissa, joiden uskonnollisuuden laita taitaa muuten olla vähän niin ja näin. Joulukuvaelma tuo ensimmäisen joulun tapahtumat tähän päivään. On kuin Kristus todella syntyisi tänään, kesken kaiken, näihin epävarmoihin ja avuttomiin syleihin. On kuin enkeli ilmoittaisi ilosanomansa rauhasta ja sovinnosta juuri meille juuri nyt. Tässä koulun jumppasalissa, tässä päiväkodin aulassa, tämän lähiökirkon kokolattiamatolla.
On kuin joulu ei olisikaan tarunhohtoinen tapahtuma kaukana menneisyydessä. On kuin ikuisuus leikkaisi meidän aikaamme.
Vanhan kristillisen ajatuksen mukaan Kristus todella syntyy uudestaan ja uudestaan. Ei ainoastaan kerran Betlehemissä vaan jatkuvasti ihmisten sydämissä. Eikä ainoastaan ihmisten sydämissä, vaan myös mystisesti alttarilla, ehtoollisen sakramentissa.
Muinaisten mystikkojen vaalima ajatus Jumalan Pojan jatkuvasta syntymisestä näyttää puhuttelevan myös meitä kolmannen vuosituhannen mukamas maallistuneita suomalaisia. Sen osoittaa Kassu Halosen säveltämän ja Vexi Salmen sanoittaman joululaulun Sydämeeni joulun teen suunnaton suosio. Vexi Salmen teksti perustuu täsmälleen vanhojen kristillisten mystikkojen vaalimaan oppiin Kristuksen syntymisestä ihmisen sielussa. Laulu kelpaa muutenkin kristillisen mystiikan peruskurssiksi. Sen tekstin aatehistorialliset juuret vievät suomalaisesta herännäisyydestä 1500-luvun espanjalaisten mystikkojen kautta keskiajan Reininmaan dominikaanikonventteihin ja sieltä myöhäisantiikin Roomaan, Kreikkaan ja Aleksandriaan.
Mystiikka ei tarkoita hämäräperäistä salatietoa vaan todellisuuden kokemusperäistä avautumista ja jumalallisen läsnäolon kaipaamista. Kristinuskossa mystiikalla tarkoitetaan intensiivistä suhdetta persoonalliseen Jumalaan. Suhdetta, jossa varsinainen todellisuus avautuu niin, että sanat menettävät merkityksensä. Mystikon suhde Jumalaan on persoonien kohtaamista. Mystikolle Jumala ei ole vain jokin idea eikä mekanistinen objekti. Mystikolle Jumala on subjekti. Hän kaipaa nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin.
Mysteeri tarkoittaa salaisuutta. Salaisuus eroaa arvoituksesta siinä, että arvoitus voidaan selvittää ja ratkaista, mutta salaisuus taas käy sitä syvemmäksi, mitä enemmän sitä alkaa ymmärtää. Avautuessaan salaisuus syvenee. Mystistä kokemusta, Jumalan salaisuuden avautumista, on perinteisesti kuvattu matkana. Matkaanlähtö eli exodus saa alkunsa kaipauksesta. Kun kaipaus on kyllin suuri, on sielu valmis lähtemään liikkeelle vaikka se ei edes tiedä, mihin se lopulta on menossa. Vanhojen mystikkojen lailla myös Vexi Salmi aloittaa sielun matkan kuvauksen hiljaisuuden kuuntelemisesta yksinäisyydessä, mielen avautumisesta ja ikuisuuden kaipaamisesta:
On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.
Yö on mystiikan vuorokaudenaika. 1500-luvun espanjalainen karmeliittamunkki ja runoilija Juan de la Cruz eli Ristin Johannes kirjoitti, että sielun täytyy jättää tyyni ja turvallinen talonsa, mikäli se mielii lähestyä Jumalaa. Turvapaikkansa jätettyään sielu joutuu pimeään yöhön.
Mitä lähemmäs Jumalaa ihminen pääsee, sitä mustemmaksi muuttuu yön pimeys. Matka kohti Jumalaa on lähtemistä tutusta tuntemattomaan ja etenemistä valosta pimeyteen. Silti sielu ei joudu harhaan eikä tuhoon, vaan juuri yön pimeydessä se saa lohdutuksensa.
Jumalan kohtaaminen on tuntemattoman eteen astumista. Hän on salaisuuksien salaisuus, joka asuu läpitunkemattomassa valossa ja pimeyden pimeydessä. Hänen läheisyydessään voimme vain nostaa sormen huulillemme, kuten kappadokialaisiksi isiksi kutsutut 300-luvun kreikkalaiset teologit Basileios Kesarealainen, Gregorios Nyssalainen ja Gregorios Nazianzolainen sanoivat. Näiltä kolmelta kappadokialaiselta isältä on peräisin apofaattisen eli kieltämisen teologian käsite: Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan Jumalan mysteeriä, sillä Jumala ylittää käsityskykymme. Jumala ei ole sitä eikä tätä. Jotta voisin astua Jumalan hiljaiseen salaisuuteen, minun on syytä jättää kaikki asiat ja kaikki sanat unohduksen pilven alle. Sydämen kieli on sanaton, mutta me emme tiedä sitä ennen kuin olemme uskaltaneet astua sielun pimeään yöhön. Ristin Johannes kuvasi apofaattista kokemustaan yön hiljaisuuden kuuntelemisesta ja sydämen sanattomasta kielestä näin:
En tiennyt, minne astuin,
mutta nähdessäni itseni siellä
tietämättä, missä olin,
tajusin suuria asioita.
En kerro, mitä koin,
sillä jäin tietämättömäksi:
ylitin kaiken tiedon.
Kaikista öistä mystisin on jouluyö, Jumalan maan päälle laskeutumisen yö, Kristuksen syntymän yö, taivaan maallistumisen ja ihmisen jumalallistumisen yö. Jouluyön messun rukouksessa Betlehemin ensimmäisen jouluyön ja käsillä olevan jouluyön välinen ajallinen välimatka häviää. Ensimmäinen joulu ja meidän joulumme yhdistyvät yhdeksi ja samaksi jouluksi:
Tämä on se yö,
jona ihmisen sovituksen ja anteeksiannon ikävä,
ilon ja rauhan ikävä,
tulevaisuuden ja toivon ikävä
saa vastauksen.
Tämä on se yö,
jona profeettojen ennustukset toteutuvat,
yö jona Vapahtaja on keskellämme,
murtaa meitä sitovat kahleet
ja ottaa pois kuormat harteiltamme.
Tämä on se yö,
jona kristikunta käy rukoukseen
Jeesus-lapsen seimen äärelle,
yö joka loistaa kuin kirkas päivä.
Jumalan syntyminen ihmiseksi ei ole biologiaa; se on paljon kirkkaampaa ja selkeämpää, se on mystiikan teologiaa. Jouluyön hiljaisuudessa ihminen valmistaa sydämeensä seimen, johon Jeesus-lapsi voi syntyä. Joululaulunsa kertosäkeessä Vexi Salmi vie kuuntelijat kristillisen mystiikan ytimeen, Jeesuksen syntymiseen. Sydämen joulussa ensimmäinen jouluyö ja tämän päivän joulu yhdistyvät yhdeksi ja samaksi jouluksi:
Nyt sydämeeni joulun teen,
ja mieleen hiljaiseen
taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.
Mestari Eckartin nimellä tunnettu 1200-luvun saksalainen dominikaanimunkki opetti että Jumala synnyttää Poikansa jatkuvasti ihmisen sielussa. Tämä Eckartin vaalima ajatus tunnetaan parhaiten muodossa, jonka sille antoi 1600-luvulla elänyt runoilija ja teologi Angelus Silesius: ”Vaikka Kristus syntyisi tuhat kertaa Betlehemissä, mutta ei sinussa, jäät yhä ikuisesti kadotetuksi.” Itse asiassa eckartilais-vexisalmimais-silesiaaninen julistus Jeesus-lapsen jatkuvasta syntymästä sydämen seimessä perustuu jo 100-luvun kirkkoisien oivalluksiin.
Roomalainen teologi Hippolytos opetti, että Jumalan Poika syntyy ihmisessä kasteen hetkellä, ja aleksandrialainen teologi Origenes esitti Angelus Silesiuksen huomautuksen hieman toisin sanoin jo 100-luvun lopulla: ”Mitä minua hyödyttää, jos Logos annetaan maailmalle, ellen itse häntä omista?” Logoksella Origenes tarkoitti jo ennen aikojen alkua ikuisuudessa syntynyttä Kristusta, joka ensimmäisenä jouluna inkarnoitui eli tuli lihaksi. Siihen asti hän oli ollut olemassa vain abstraktina sanana. Parin ensimmäisen kristillisen vuosisadan kristityt filosofit olivat omaksuneet järkeä, sanaa ja jumalallista viisautta merkitsevän Logos-käsitteen kreikkalaisesta filosofiasta ja tulkitsivat sen tarkoittavan Kristusta, lihaksi tullutta Jumalan Sanaa.
Myös Mestari Eckartin oppilas Johannes Tauler pohdiskeli joulusaarnassaan Jeesus-lapsen syntymistä sydämen seimeen. Keskiajalla eläneen dominikaaniveli Taulerin saarnat kuuluvat jostakin syystä myös luterilaiseen peruskirjallisuuteen. Taulerin saarnapostilla lukeutui nimittäin myös Lutherin lempilukemistoon. Taulerin postilla suomennettiin 1800-luvulla, yli 500 vuotta alkuperäisen teoksen ilmestymisen jälkeen, ja sitä on luettu ahkerasti varsinkin Länsi-Suomen herännäispiireissä. Ehkäpä Taulerin joulusaarna valmisti tietä Kassu Halosen ja Vexi Salmen joululaulun suurelle suosiolle Suomessa.
Joulusaarnassaan Tauler pohtii tiernapojistakin tuttua profeetan lausetta ”On lapsi syntynyt meille ja Poika annettu on”. Tauler selittää Jumalan Pojan syntymän kolmiulotteiseksi. Iankaikkisuudessa Kristus syntyy Isästä, ajallisesti hän syntyy Betlehemissä Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta, mystisesti hän syntyy joka päivä ihmisen sielussa. Kaikissa ulottuvuuksissaan Jeesus-lapsen kolminainen syntymä on täynnä rakkautta. Tämä on siis jouluvalmisteluista kaikkein tärkein: sijata oma sydän seimeksi Joulun lapselle, hänen rakkauden täyttämää syntymäänsä varten. Jo vanhat kappadokialaiset mystikot opettivat, että vaikka emme ymmärryksemme kautta voi tietää, millainen Jumala on, voimme tuntea hänet rakkauden kautta. Mystiikan tie on rakkauden tie.
Joululaulunsa toisessa säkeistössä Vexi Salmi jatkaa huolellisesti vanhojen mystiikan opettajien viitoittamalla tiellä. Mystikon tie on puhdistumisen tie, via purgativa. Jumalan kirkkauden näkeminen herättää katumuksen ja omien syntien tuntemisen:
On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
kuin yhtä puhdas itse olla voisin.
Katumuksesta ja synnintunnosta huolimatta puhdistumisen tie ei ole epätoivoinen, sillä se on jumalallisen rakkauden ja armon tie. Mystiikka paljastaa ihmiselle sekä hänen todellisen minänsä että Jumalan rakkauden ihmisiä kohtaan. Ristin Johanneksen ystävä, toinen suuri espanjalainen 1500-luvun mystikko, Pyhä Teresa opetti, että ihminen ei voi tuntea Jumalaa tuntematta omaa itseään, mutta hän ei tunne omaa itseään, ellei hän tunne Jumalaa.
Mystisen tien huipentumaksi vanhat mystikot kuvaavat unitiota eli yhdistymistä. Se on koko universumin ykseyden oivaltamista, koko todellisuuden yhteenkuulumista. Pyhä Teresa vertasi sielun yhtymistä Jumalaan kahteen kynttilään, jotka asetetaan niin lähelle toisiaan, että niistä lähtee vain yksi valo. Hän puhui myös sateesta, joka lankeaa taivaasta virtaan niin, että enää ei voi erottaa, mikä on virran vettä ja mikä on langennut taivaasta. Teresa korostaa, että sielu ei yhtymyksessäkään kadota yksilöllisyyttään, vaikka se tosin unohtaakin itsensä.
Johannes Tauler kirjoitti, että jumalallisessa syvyydessä ihmisen henki kadottaa itsensä niin pohjattomalla tavalla, ettei se enää tiedä itsestään mitään: kaikki on pelkkää, puhdasta, yksinkertaista Jumalaa, yhtä sanomatonta syvyyttä, yhtä olemusta ja henkeä. Tauler kirjoittaa, että Jumala antaa armossaan ihmisen hengelle sen, mitä hän itse on ja yhdistää oman olemisensa ihmisen henkeen. Kunnon apofaatikkona Tauler muistuttaa, että tästä yhdistymisestä ja tavasta, jolla se toteutuu voidaan puhua ”yhtä vähän kuin voidaan lausua jotain jumalallisesta olemisesta tai siitä ymmärtää, sillä se on liian korkeata kaikelle ymmärrykselle, sekä enkelien että ihmisten; se ei voi sitä käsittää luonnostaan eikä edes Jumalan armosta”.
Myös Sydämeeni joulun teen –laulun viimeinen säkeistö huipentuu mystiseen yhtymykseen:
On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Ja kun laulu vielä päättyy sydämen joulua ja hiljaiseen mieleen syntyvää Jeesus-lasta ihmettelevään kertosäkeeseen, voidaan palauttaa mieleen, mitä Mestari Eckart kirjoitti Jumalan Pojan jatkuvasta syntymisestä ja yhdistymisestä: ”Isä synnyttää poikansa sielussa samalla tavalla kuin hän synnyttää hänet iankaikkisuudessa eikä toisin. Isä synnyttää poikansa lakkaamatta, ja sanon vieläkin enemmän: Hän synnyttää minut itsekseen ja itsensä minuksi ja minut omaksi olemisekseen ja luonnokseen. Sisimmästä lähteestä, sieltä kumpuan Pyhässä Hengessä: se on yhtä elämää ja yhtä olemista ja yhtä työtä. Kaikki, mitä Jumala vaikuttaa, on yksi. Sen vuoksi hän synnyttää minut Pojakseen vailla mitään erotusta.”
Oman sydämensä petaaminen Jeesuksen seimeksi kuulostaa hieman ylihurskaalta jouluvalmistelulta. Siinä piileekin pöyhkeyden, ulkokultaisuuden ja liikaa yrittämisen vaara. Mystikon tiehen ei kuulu yrittämällä yrittäminen. Mystikon tärkein apuväline on kappadokialaisten mystikkojen suosittelema unohduksen pilvi. Todellisuus ei avaudu hartiavoimin kiskomalla. Se tapahtuu pikemminkin vahingossa. Parhaat paikat löytyvät eksymällä.
Jaakko Heinimäki: Vapahtajan varpajaiset (Johnny Kniga 2003)
Kuva: Kirkon kuvapankki: Aarne Ormio
