Kolme varhaisteini-ikäistä tyttöä tulee
keskiviikkoiltapäivänä kirkolle mukanaan taulu, johon on piirretty kirkosta
kasseja kantavia nuoria. Tervehdyksen ”Kiitos Viikin kirkko villasukista” on
allekirjoittanut parikymmentä koululaista.
Kiitos tulee siksi, että talven aikana kaupungin nuorisotalon
työntekijä on useita kertoja käynyt nuorten kanssa kirkolla valitsemassa
seurakuntalaisten neulomista asusteista kulloinkin tarpeeseen sopivia sukkia,
lapasia, pipoja ja kaulaliinoja. Samalla hän on voinut opettaa nuorille, miten
tervehditään vieraita aikuisia ja mitä sanotaan, kun saadaan jotain. Nyt kiitoskortin
tuoneet tytöt saavat kutsun iltaruoalle ja taulu kiinnitetään kirkon eteisen
seinään.
Aina joskus joku ihmettelee, onko kirkon tehtävä todellakin välittää
villasukkia koululaisille, kerätä vaatteita ja kenkiä turvapaikanhakijoille ja
lapsiperheille ja järjestää yhteisiä ruokailuja. Eikö kirkon pitäisi rajata
toimintansa hengellisiin asioihin? Pysyisivät tilat sopivasti siisteinä, kun ei
ole ylimääräistä tavaraa, toiminta olisi helposti hallittavissa kun ei tulisi yllättäviä
tilanteita, kun kirkon ovi käy yllättäviin aikoihin ja väkeä käy kuka
milloinkin ja kuka milläkin asialla. Myöskin maallisen ja hengellisen reviirit
pysyisivät selkeinä ja erillään.
Mutta mikä oikein on hengellistä? Ainakin sitä on messu,
johon kokoonnumme sunnuntaisin ja välillä myös viikolla. Messu on rukousta,
raamatuntutkiskelua, virsilaulua ja pyhän ehtoollisen viettoa. Jokaisessa sunnuntain
jumalanpalveluksessa, sen ytimessä ja suurimmassa mysteerissä, ehtoollisessa,
me rukoilemme Tee meistä yksi ruumis
Kristuksessa ja johdata meidät rakkauden tekoihin, sinulle kiitokseksi ja
kunniaksi. Joka viikko me siis pyydämme keskinäisen yhteyden vahvistumista
ja sitä, että osoittaisimme rakkautta lähimmäistä kohtaan konkreettisin teoin. Kun
yhteinen jumalanpalveluksemme kirkkosalissa päättyy, meidät lähetetään arjen
palvelukseen rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja tukemaan heikkoja. Tämän
valossa on perusteetonta väittää, ettei arjen palvelus olisi myös hengellistä.
Evankeliumit kertovat toistuvasti siitä, kuinka Jeesus söi
ystäviensä kanssa. Yhdessä syöminen on yhteyden rakentamista ja Jeesuksen
esimerkin seuraamista ja siten mitä kristillisintä. Niin kuin yhteiseen
ehtoollispöytään kutsutaan kristittyjä heidän taustaansa katsomatta, myös
iltaruoalle osallistuminen on avoin jokaiselle, perheelliselle, yksinasuvalle,
työssäkäyvälle, opiskelevalle, työttömälle, eläkeläiselle, köyhälle ja
varakkaalle, kantasuomalaiselle ja muualta muuttaneelle, lapselle ja
aikuiselle. Seurakuntalaisen neulomien
villasukkien antaminen nuorelle, jolla ei ehkä ole neulovaa mummoa tai muuta
sukulaista, on lämmön ele, joka merkityksellinen niin langan lahjoittaneelle,
neuloneelle ja sukat paleleviin jalkoihinsa saavalle koululaisellekin. Ehkä hän
on aikuisena se, joka auttaa tarvitsevaa, ehkä hän oppii, että hädässään voi
mennä kirkolle pyytämään apua. Köyhien auttaminen ja vieraanvaraisuus muualta
tulleita kohtaan ovat uskomme keskeisiä arvoja.
Niinpä me kohtaamme kirkolla pyhänä ja arkena, sanan ja
sakramenttien äärelle ja vaalimaan yhteyttä keskenämme niin ehtoollispöydässä
kuin keittoaterian äärellä. Annamme omastamme, ja pyydämme, kun meiltä jotain
puuttuu. Sillä seurakunta on perhe, jossa tuemme ja autamme toinen toisiamme. Ja niin kuin kaikki perheet, seurakuntaperhekin on välillä myös aika
hullunkurinen J
Outi Lantto
Viikin kirkon pappi
Tykkää facebookissa: Viikin kirkko, Viikin iltaruoka, Viikin
kirkolla kerätään, Viikki church