Villasukkia, talvihaalareita ja kasvisruokaa

Kolme varhaisteini-ikäistä tyttöä tulee keskiviikkoiltapäivänä kirkolle mukanaan taulu, johon on piirretty kirkosta kasseja kantavia nuoria. Tervehdyksen ”Kiitos Viikin kirkko villasukista” on allekirjoittanut parikymmentä koululaista.

Kiitos tulee siksi, että talven aikana kaupungin nuorisotalon työntekijä on useita kertoja käynyt nuorten kanssa kirkolla valitsemassa seurakuntalaisten neulomista asusteista kulloinkin tarpeeseen sopivia sukkia, lapasia, pipoja ja kaulaliinoja. Samalla hän on voinut opettaa nuorille, miten tervehditään vieraita aikuisia ja mitä sanotaan, kun saadaan jotain. Nyt kiitoskortin tuoneet tytöt saavat kutsun iltaruoalle ja taulu kiinnitetään kirkon eteisen seinään.

Aina joskus joku ihmettelee, onko kirkon tehtävä todellakin välittää villasukkia koululaisille, kerätä vaatteita ja kenkiä turvapaikanhakijoille ja lapsiperheille ja järjestää yhteisiä ruokailuja. Eikö kirkon pitäisi rajata toimintansa hengellisiin asioihin? Pysyisivät tilat sopivasti siisteinä, kun ei ole ylimääräistä tavaraa, toiminta olisi helposti hallittavissa kun ei tulisi yllättäviä tilanteita, kun kirkon ovi käy yllättäviin aikoihin ja väkeä käy kuka milloinkin ja kuka milläkin asialla. Myöskin maallisen ja hengellisen reviirit pysyisivät selkeinä ja erillään.

Mutta mikä oikein on hengellistä? Ainakin sitä on messu, johon kokoonnumme sunnuntaisin ja välillä myös viikolla. Messu on rukousta, raamatuntutkiskelua, virsilaulua ja pyhän ehtoollisen viettoa. Jokaisessa sunnuntain jumalanpalveluksessa, sen ytimessä ja suurimmassa mysteerissä, ehtoollisessa, me rukoilemme Tee meistä yksi ruumis Kristuksessa ja johdata meidät rakkauden tekoihin, sinulle kiitokseksi ja kunniaksi. Joka viikko me siis pyydämme keskinäisen yhteyden vahvistumista ja sitä, että osoittaisimme rakkautta lähimmäistä kohtaan konkreettisin teoin. Kun yhteinen jumalanpalveluksemme kirkkosalissa päättyy, meidät lähetetään arjen palvelukseen rakentamaan oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja tukemaan heikkoja. Tämän valossa on perusteetonta väittää, ettei arjen palvelus olisi myös hengellistä.

Evankeliumit kertovat toistuvasti siitä, kuinka Jeesus söi ystäviensä kanssa. Yhdessä syöminen on yhteyden rakentamista ja Jeesuksen esimerkin seuraamista ja siten mitä kristillisintä. Niin kuin yhteiseen ehtoollispöytään kutsutaan kristittyjä heidän taustaansa katsomatta, myös iltaruoalle osallistuminen on avoin jokaiselle, perheelliselle, yksinasuvalle, työssäkäyvälle, opiskelevalle, työttömälle, eläkeläiselle, köyhälle ja varakkaalle, kantasuomalaiselle ja muualta muuttaneelle, lapselle ja aikuiselle.  Seurakuntalaisen neulomien villasukkien antaminen nuorelle, jolla ei ehkä ole neulovaa mummoa tai muuta sukulaista, on lämmön ele, joka merkityksellinen niin langan lahjoittaneelle, neuloneelle ja sukat paleleviin jalkoihinsa saavalle koululaisellekin. Ehkä hän on aikuisena se, joka auttaa tarvitsevaa, ehkä hän oppii, että hädässään voi mennä kirkolle pyytämään apua. Köyhien auttaminen ja vieraanvaraisuus muualta tulleita kohtaan ovat uskomme keskeisiä arvoja.

Niinpä me kohtaamme kirkolla pyhänä ja arkena, sanan ja sakramenttien äärelle ja vaalimaan yhteyttä keskenämme niin ehtoollispöydässä kuin keittoaterian äärellä. Annamme omastamme, ja pyydämme, kun meiltä jotain puuttuu. Sillä seurakunta on perhe, jossa tuemme ja autamme toinen toisiamme. Ja niin kuin kaikki perheet, seurakuntaperhekin on välillä myös aika hullunkurinen J

Outi Lantto

Viikin kirkon pappi

Tykkää facebookissa: Viikin kirkko, Viikin iltaruoka, Viikin kirkolla kerätään, Viikki church