Saarna 18.8.2019, Sofia Tuomenvirta

Saarna Viikin kirkossa 18.8.2019, 10. sunnuntai helluntaista 1. vsk
Luukas 16:1-9 ” Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa”
Sofia Tuomenvirta

Pappisvihkimyksestäni tuli toukokuussa kuluneeksi jo 21 vuotta, mutta kertaakaan ei vielä kohdalleni ole sattunut saarnattavaksi tämä juuri lukemani Luukaan evankeliumin teksti epärehellisestä taloudenhoitajasta. Lähdin siis työstämään saarnaa ihan puhtaalta pöydältä. Tehtävääni ei helpottanut yhtään se, että jokainen Raamatun selitysteos jota tutkin, aloitti kertomalla, että tämä on yksi vaikeimmin selitettäviä Raamatun kohtia. En siis usko, että tätä Jeesuksen vertausta edes pystyy tarkkaa selittämään ja tietämään varmasti, mitä Jeesus tällä oikein tarkoitti. Pystymme vain tekemään omia havaintojamme tekstistä ja pohtimaan sen perusteella, mitä teksti voisi puhua meille tässä ajassa ja mitä tällä vertauksella olisi annettavaa kirkolle tässä ja nyt.

Raamatuissamme on otsikoitu tämän vertaus sanoilla ”epärehellinen taloudenhoitaja”. Ja kun me tutkiimme tuon taloudenhoitajan touhuja, voimme vakuuttua siitä, että kyllä tuo Raamatun otsikkotulkinta on ihan oikeassa. Ei tämä taloudenhoitaja toiminut rehellisesti. Eli turha meidän on lähteä jotenkin selittämään hänen toimintaansa ja koettaa kääntää sitä parhain päin, vaikka selittämällä, että hän antoi velallisille anteeksi vaikkapa vain sen osuuden, joka olisi kuulunut hänelle itselleen noiden lainojen välityspalkkiona. Tai että nämä, jotka saivat häneltä velka anteeksi, olivat niin pahasti puutteenalaisia, että hän halusi auttaa vielä kuin voi. Mikään ei viittaa siihen, että tuo taloudenhoitaja olisi toiminut muussa tarkoituksessa, kuin ajattelemalla vain omaa etuaan ja omaa parastaan.

Missään vaiheessa taloudenhoitaja ei myöskään kiellä tehneensä väärin, hän myönsi syyllisyytensä isäntänsä omaisuuden tuhlaamiseen. Sitä emme tiedä, oliko hän toiminut tuhlarina tarkoituksella, vai oliko hän vain epäonnistunut tehtävässään, ottanut vaikka liian suuria riskejä ja tuhlannut sitä kautta isäntänsä omaisuutta. Mutta tuota väärin toimimista hän ei missään vaiheessa kiellä. Hän olisi siis huonosti työnsä hoitanut.

Eikä taloudenhoitaja näyttänyt osoittavan myöskään katumusta tultuaan ilmi. Ainut asia, josta hän oli huolissaan, oli se, mitä hänelle nyt käy, miten hän pärjää tästä eteenpäin. Hän koki olevansa liian laiska maatyöläisen rankkaan kaivamisen työhön ja liian ylpeä ryhtyäkseen kerjäämään.
Hän ei siis ollut halukas laskemaan elintasoaan, vaan halusi säilyttää jotenkin kasvonsa ja yhteiskunnallisen asemansa. Ja siksi hän kutsui isännälleen velalliset luokseen ja antoi näille suuren osan velasta anteeksi ansaitsemalla näin itselleen ystäviä, joiden puoleen voisi kääntyä pian edessä olevassa ahdingossaan.

Miksi ihmeessä Jeesus otti tällaisen epärehellisen taloudenhoitajan vertauksensa? Onko tässä meille jonkinlainen toimimisen malli? Pitäisikö meidänkin olla epärehellisiä ja hankkia itsellemme ystäviä hyötymistarkoituksella keinolla millä hyvänsä jopa epärehellisyydellä ja käyttämällä ihmisiä hyväksi? Eihän tällekään taloudenhoitajalle nuo velalliset ihmisenä merkinneet mitään, vaan heillä oli hänelle arvoa vain siksi, että hän itse voisi puolestaan hyötyä heistä.

En usko, että Jeesus tarkoitti tämän taloudenhoitajan toimintaan ihan sellaisenaan meille esikuvaksi. Kertoihan hän myös vaikkapa vertauksen Tuhlaajapojasta, joka vaati ennakkoon isänsä perinnön ja tuhlasi sen sitten kokonaan holtittomalla elämällä. Emmehän me kuitenkaan ajattele, että tuon tuhlaajapojan toiminta olisi tarkoitettu meille esikuvaksi. Kyllä sen tarinan opetus oli jotain ihan muuta.

Mutta mitä me voisimme sitten tältä epärehelliseltä taloudenhoitajalta oppia? Mitä se voisi merkitä minulle ja sinulle tai voisiko jopa koko kristillinen kirkko oppia jotain hänen toimintatavoistaan?

Kun katsoin taloudenhoitajan toimintaa, niin ainakin itse löysin jotain mikä puhutteli minua. Hän ei antanut periksi! Kriisinkin keskellä hän ryhtyi heti toimimaan ja pohtimaan, mitä voisi tehdä. Hän ei jäänyt voivottelemaan, vaikertamaan ja odottamaan, että jostain joku tulisi apuun ja pelastaisi hänet pulasta. Ei hän myöskään koettanut päästä irti vastuustaan, eikä hän selitellyt tekojaan. Epärehellisyydessäkin hän oli rehellinen.

Kuinka usein epätoivo viekään meiltä ihmisiltä toimintatarmon, me jähmetymme omaan surkeuteemme, emmekä osaa nähdä mitään tietä eteenpäin. Jokainen meistä varmaan löytää omasta elämästään kohtia, joissa vaivumme ihan turhaan itsesäälin syövereihin ja annamme toivottomuudelle sijaa. Näemme vain omat murheemme ja vaivamme, meidät valtaa halua luovuttaa ja antaa periksi.

Vapaapäivänäni kävin kotikirkossani Hattulan Pyhän ristin kirkossa, jossa seinät ovat täynnä keskiaikaisia maalauksia. Osa niistä kertoo Raamatun tapahtumista, osa on kirkon historiassa syntyneitä legendoja ja tarinoita. Joka kerta käydessäni löydän kuvista jotain uutta, joka puhuttelee juuri siihen hetkeen. Nyt jäin katsomaan maalausta, jossa surkean näköinen pyhiinvaeltajan asussa oleva ihminen istui maassa ja hänen takanaan paholaisen näköinen hahmo koetti vetää häntä takinhelmasta luokseen. Minulle tuo kuva puhui juuri tästä, että paha koettaa saada meitä vaipumaan epätoivoon, antamaan periksi ja luovuttamaan, keskittymään vain omaan surkeuteemme ja pyörimään sen ympärillä. Ja tästähän Lutherkin puhui kuvatessaan sitä, että synti on ihmisen käpertymistä omaan itseensä, jolloin me emme näe mitään muuta ympärillämme, emme toisia ihmisiä, emme Jumalan ihmeitä. Näemme vain oman surkeutemme.

Vertauksemme epärehellinen talouden hoitaja ei vaipunut epätoivoon, vaan sen sijaan hän ryhtyi heti toimimaan. Saadakseen ystäviä hän mietti, mitä nuo velalliset häneltä haluaisivat, mitä he tarvitsisivat. Ihan helpolla hän ei heidän ystävyyttään voinut voittaa. Piti ajatella asiakaslähtöisesti ja pohtia asiaa velallisten näkökulmasta.

Ja tässä onkin toinen seikka mistä voimme ottaa mallia tältä epärehelliseltä taloudenhoitajalta. Hän mietti, mitä nuo toiset tarvitsisivat. Minusta tämä sopisi malliksi myös kirkon tehtävän tässä maailmassa. Meidän tulee kirkkona hankkia ystäviä, sillä vain sitä kautta ihmiset voivat kiinnostua myös sanomasta. Me muistamme kyllä kauhulla sen, miten kristinuskoa on kirkon historian aikana usein leivitetty pakolla, miekalla, uhkailemalla ja tuhoamalla. Tuollainen lähetystyö ei voi tuottaa aitoa tulosta. Eikä tämä koske vain kaukaisia maita tai vieraita kulttuureja. Kyllä meilläkin on vaikkapa Pohjoisessa saamelaisten oma kulttuuri ja perintö tuhottu aikoinaan kristinuskon nimessä väkivalloin.

Tämä epärehellinen taloudenhoitaja hankki ystäviä. Hän halusi antaa muille sitä, mitä he tarvitsivat. Kirkkoa aina toisinaan syytellään siitä, että kun uusia työtapoja kehitetään, niin silloin kirkko unohtaa perustehtävänsä, mielistelee ja kalastelee väärällä tavalla ihmisiä.

Tämä ei ole kirkon historiassa uusi ongelma. Toimintatavoista on kiistelty aina, ihan alkukirkon ajoista asti. Ja heti ensimmäisten vuosikymmenien aikana kiisteltiin siitä, pitääkö ihmisen käännyttyään kristityksi kääntyä myös juutalaiseksi ja ryhtyä noudattamaan myös kaikkia juutalaisten tapoja, niin kuin ihan aluksi oli kirkossa toimittu. Apostoli Paavali vastusti vahvasti tätä näkemystä ja lopulta hänen kantansa pääsikin voitolle. Uskon, että kristillinen kirkko ei olisi ollenkaan niin vahvasti päässyt leviämään Euroopan puolelle, jos jokaisen olisi pitänyt kristityksi käännyttyään tulla myös juutalaiseksi, joilla on hyvin paljon juuri siihen kulttuuriin liittyviä tapoja ja tottumuksia, joita ulkopuolisen ja Euroopassa asuvien olisi ollut hyvin työlästä opetella ja noudattaa.

Koen, että kirkon tulee tuon taloudenhoitajan tavoin, tässäkin ajassa miettiä sitä, mitä ihmiset tarvitsevat, mitä he haluavat ja sitä kautta saada kristinuskon sanoa leviämään ihmisten arkeen. Me emme voi tarjota kirkkona apua ihmisten elämään, jos me emme tunne sitä todellisuutta, missä ihmiset elävät arkeaan.

Itsesääli ja voivottelu eivät auta kirkonkaan kohdalla. Me emme voita sillä mitään, että valitamme, kuinka ihmiset eivät kuulu kirkkoon niin kuin ennen, kuinka suvivirttä ei enää lauleta kaikissa kouluissa ja kuinka maailma muuttuu. Voivottelu ei auta, vaan toiminta. Ja tässä tämä vertauksemme epärehellinen talouden hoitaja toimi viisaasti ja on meille esimerkkinä. Pois turha voivotus ja valitus. Se sijasta meidän tulee viisaasti pohtia, mitä ihmiset tarvitsevat ja mitä kirkko voi antaa.